Miten teet vaikuttavaa sisältömarkkinointia?
Tuntuuko, että on haastavaa saada kohdeyleisön huomio? Oletko pyrkinyt toteuttamaan sisältömarkkinointia säännöllisesti ja käyttänyt paljon omaa aikaa tai yrityksen resursseja sisällöntuotantoon, mutta yleisö ei reagoi sisältöihin tai analytiikan perusteella edes katso videoitasi, kuviasi tai lue sisältöjäsi? Ymmärrän sinua hyvin jos koet, että et saa selviä ja mitattavia tuloksia sisältömarkkinoinnilla.
Ymmärrän, jos sinusta tuntuu, että sisältömarkkinointi vie paljon aikaa ja resursseja, mutta ei tuota näkyviä tuloksia tai kasvata myyntiäsi. Ymmärrän, jos olet skeptinen sisältömarkkinoinnin tuloksellisuuden suhteen ja se tuntuu turhauttavalta, työläältä ja tuloksettomalta tekemiseltä.
Vaikuttavaa ja tuloksellista sisältömarkkinointia ei ole aivan niin helppoa toteuttaa kuin voisi kuvitella. Kilpailu yleisön huomiosta 2020-luvulla on raadollisen kovaa. Minuutissa julkaistaan miljoonia uusia sisältöjä ympäri Internettiä, eikä erottautuminen massasta ole helppoa. Suurin osa eri somealustojen sisällöistä ei saa yleisön huomiota käytännössä juuri lainkaan.
Joka ainut minuutti kaikissa somekanavissa ja erilaisilla sisältömarkkinoinnin alustoilla julkaistaan miljoonia erilaisia sisältöjä. Minuutin aikana julkaistaan 1 700 000 Facebook sisältöä, ladataan Youtubeen yli 500-tuntia videoita, sekä julkaistaan 66 000 kuva- ja videosisältöä Instagramissa.
Uusia blogisisältöjä julkaistaan verkossa päivittäin 8,28 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että joka ainut minuutti julkaistaan 5750-blogiartikkelia. Asiakkaillasi on loputtomasti valinnanvaraa sen suhteen, millaisen sisällön parissa he voivat kuluttaa aikaansa. Julkaistessasi somesisältöä, videon Youtubeen tai blogiartikkelin verkkosivuillasi, kilpailet asiakkaidesi huomiosta miljoonien muiden sisältöjen kanssa.
Vaikuttavaa sisältömarkkinointia on haastavaa toteuttaa, koska yleisön huomion saaminen ei ole ihan yksinkertaista. Tämän lisäksi sinun tulisi ymmärtää eri sisältöalustojen teknisiä reunaehtoja ja algoritmien toimintalogiikkaa, jotta sisällöt tavoittavat kohdeyleisösi ja saavat näkyvyyttä valitsemissasi sisältömarkkinoinnin kanavissa.
Voiko sisältömarkkinoinnilla kasvattaa liikevaihtoa?
Sinä voit silti tehdä onnistuneesti vaikuttavaa sisältömarkkinointia, joka tavoittaa oikeat ihmiset oikeaan aikaan, rakentaa brändiäsi tuloksellisesti ja luoda yrityksellesi asiakassuhteita jo ennen kuin asiakkaat tarvitsevat tuotteitasi tai palveluitasi. Voit saada lisää myyntiä, kun ymmärrät aidosti asiakkaidesi tietotarpeita, vastaat heille tärkeisiin kysymyksiin, tarjoat heille arvokasta tietoa ja rakennat luottamusta. Asiakaslähtöisesti toteutettu sisältömarkkinointi yrityksesi verkkosivuilla ja muissa medioissa on kriittisen tärkeää, jos yrityksesi ei halua menettää asiakkaitaan kilpailijoille.
Tuoreen tutkimustiedon valossa erityisesti yritysostajat suorittavat ostoprosessinsa mieluiten lähes täysin itsenäisesti, ilman kontaktia myyjiin. He valikoivat verkosta löytyvien sisältöjen perusteella ne yritykset, joita vertailevat ja kilpailuttavat ja joilta haluavat lopulta ostaa tarvitsemansa tuotteet tai palvelut. B2B-asiakas antaa yrityksen myyjille keskimäärin enää 5 % aikaansa ostoprosessiin käytettävästä ajasta.
Sama ilmiö näkyy myös kuluttaja-asiakkaiden ostokäyttäytymisessä. Asiakkaat eivät enää näinä aikoina pidä siitä, että heille myydään. Asiakkaat tarvitsevat kyllä yhä erilaisia tuotteita ja palveluita, mutta he haluavat etsiä tietoa ja vertailla vaihtoehtojaan itsenäisesti sekä tehdä ostopäätökset itse, verkosta löytämiensä tietojen perusteella. He myös mielellään kuluttavat aikaansa sellaisten sisältöjen parissa, joista löytävät vastauksia kysymyksiinsä.
Yrityksesi sisältömarkkinoinnin on tarjottava asiakkaille sellaista tietoa, jota he tarvitsevat päätöksenteon tueksi. Vaikuttava sisältömarkkinointi ohjaa potentiaalisimpia asiakkaitasi lähemmäs ostopäätöstä, rakentaa heidän luottamustaan ja kertoo heille selkeästi, miten yrityksesi tarjonta eroaa kilpailijoista.
Voit saada sisältömarkkinoinnilla yrityksellesi toimialasta ja kohdeyleisöstä riippuen jopa tuhansien potentiaalisten asiakkaiden yleisön, joka odottaa innolla seuraavaa postaustasi, lukee juttujasi tai katsoo videoitasi mielellään ja haluaa kilpailijoiden sijaan ostaa juuri sinulta.
Miten voit onnistuneesti toteuttaa vaikuttavaa ja tuloksellista sisältömarkkinointia, jota yleisösi katsoo tai lukee mielellään?
Tuntemattomalle brändille tuhansien ihmisten yleisö vuodessa nollabudjetilla
Ensimmäinen vaihe: Houkuttelevan brändin rakentaminen
Ensimmäiseksi määrittelin brändille kohdeyleisön ja muodostin sille asiakasprofiilit. Mietin, keitä brändini sisällöt voisivat kiinnostaa eniten ja miksi. Lyhyesti kiteytettynä brändini missio oli palvella ihmisiä, jotka arvostavat hyvää ruokaa ja haluavat syödä monipuolista itse valmistettua ruokaa kiireisessä arjessa.
Kohderyhmän tarkan profiloinnin jälkeen luonnostelin brändilleni realistisesti toteutettavan ja brändin kohdeyleisöä mahdollisimman vetoavasti puhuttelevan brändilupauksen, joka toistui säännöllisesti brändini sisällöissä eri alustoilla. Brändini lupaus oli yksinkertainen: ”Kokataan helppoa arkiruokaa puolessa tunnissa – reseptejä, joiden aktiviinen työaika on maksimissaan puoli tuntia.”
Suunnittelin brändille johdonmukaisen ja brändin tyyliin sopivan brändi-ilmeen. Huolehdin brändin sisältöjä toteuttaessani, että brändin sisällöissä oli toistuvia ja tunnistettavia brändielementtejä. Kuvatessani somevideoita ja annoskuvia, ruoka-annosten taustalla oli aina brändiväri. Huolehdin myös, että eri alustoilla toistui sama visuaalisen ilmaisun tyyli ja brändin somevideoissa oli toistuvasti tietynlainen äänimaailma.
Määrittelin brändilleni heti alussa myös kilpailuedut, jotta yleisölle olisi alusta alkaen selvää, mitä he voivat odottaa minun brändiltäni ja ’ruokaa puolessa tunnissa’ sisällöiltä suhteessa muihin Internetin ruokasisältöihin.
Sanoitin brändin kilpailuetuja mm. seuraavasti:
- ”Ammattiruoanlaittajan selkeät ja helpot reseptit, joilla onnistut varmasti”
- ”Helppoa arkiruokaa myös erikoisruokavalioille, löydät kaikista resepteistä ohjeet soveltaa reseptiä erilaisille ruokavalioille sopivaksi”
- ”Lähes 50 % sisällöistä helppoja ja herkullisia kasvisruokareseptejä kaikille, jotka haluavat maukasta kasvisruokaa”
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, pyrin myös aidosti rakentamaan yhteyden yleisöni ja brändini välille. Toteutin yleisölle kyselyitä, annoin heidän vaikuttaa tulevien sisältöjen aiheisiin, vastasin yleisön esittämiin kysymyksiin ja kommentteihin, näytin ’behind the scenes’ tarinoita sisältöjen takana ja toisinaan näytin myös omat kasvoni ja kerroin tarinoita arjestani sekä ruokasisältöbrändini missiosta.
Houkuttelevan & yleisöä koukuttavan brändin yhteenveto
- Mieti keitä yrityksesi potentiaalisimmat asiakkaat ovat ja mikä heitä kiinnostaa eniten suhteessa myymiisi tuotteisiin tai palveluihin. Miksi he haluaisivat seurata brändiäsi ja sen sisältöjä? Mistä asioista he tarvitsevat lisää tietoa tai haluavat oppia lisää suhteessa myymiisi tuotteisiin tai palveluihin?
- Luo kohdeyleisöäsi mahdollisimman vetoavasti puhutteleva brändilupaus yrityksellesi & nosta se esille viestinnässäsi
- Viilaa brändisi tunnistettavuus kuntoon luomalla yhtenäisenä eri alustoilla toistuva tyyli sisällöille, yhtenäinen visuaalinen ilme ja brändielementit
- Määritä brändillesi realistiset ja totuudenmukaiset, mutta houkuttelevat kilpailuedut, joiden takia potentiaalisten asiakkaiden kannattaa valita juuri sinun yrityksesi kilpailijoiden sijaan. Nosta myös nämä esille yrityksesi sisältömarkkinoinnin kanavissa.
- Ole aito ja autenttinen. Kerro autenttisesti yrityksesi tarinaa brändin takana, välitä yleisöstäsi ja ole vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Näin brändisi herättää positiivisia tunteita potentiaalisissa asiakkaissa ja heille muodostuu tunneside brändiisi! Positiivinen tunneside brändiin saa asiakkaat sitoutumaan brändiisi ja se on tutkitun tiedon valossa voimakkaimpia ostopäätökseen myönteisesti vaikuttavia elementtejä.
Haluatko tietää lisää brändäyksestä? Lue seuraavaksi: Mitkä ovat 3 vaikuttavan brändin tärkeintä elementtiä?
Vaihe kaksi: Sisältöstrategia
Vaikuttavaa ja kohdeyleisöä kuukaudesta toiseen kiinnostavaa sisältömarkkinointia syntyy harvoin ilman sisältöstrategiaa. Ilman strategiaa yrityksen sisältömarkkinointi ei välttämättä puhuttele onnistuneesti yrityksen unelma-asiakkaita, eikä myöskään palvele liiketoimintasi tavoitteita. Ilman sisältöstrategiaa sisältömarkkinointi on useimmiten myös päämäärätöntä ja tavoitteetonta tekemistä, jossa onnistumisia ei mitata.
Brändistrategian muodostamisen jälkeen toteutin ’Ruokaa puolessa tunnissa’ brändille sisältömarkkinoinnin kokonaisvaltaisen sisältöstrategian brändin eri sisältöalustoille. Strategiaan määritellään ensimmäisenä liiketoiminnan tavoitteiden kanssa yhtenevät tavoitteet sisältömarkkinoinnille.
Minun ruokasisältöbrändini tavoite oli yksinkertaisesti tavoittaa ja sitouttaa brändin sisältöjen pariin vuodessa mahdollisimman paljon brändin kohderyhmää eri alustoilla.
Asetin brändilleni sisältöstrategiaan tavoitteeksi saada blogiin lukijoita x määrän aikavälillä x. Asetin myös somekanaviin selkeät ja mitattavat tavoitteet, jotka olivat linjassa brändini päätavoitteen kanssa. Asetin itselleni myös tietyt ajankohdat, milloin tarkastelisin brändin analytiikkaa ja kehitystä suhteessa tavoitteisiin.
Seuraavaksi pohdin, miten ja millaisilla sisällöillä konkreettisesti saan kohdeyleisön huomion eri kanavissa ja miten saan heidät sitoutettua brändin sisältöihin. Loin brändille sisältöstrategiaan sisältöteemat, jotka suunnittelin luomieni asiakasprofiilien kiinnostuksenkohteiden ja tarpeiden pohjalta.
Jalostin valitsemistani sisältöteemoista sisältöideoita eri kanaviin aina vähintään kolmeksi kuukaudeksi kerralla ja loin eri sisältöalustoille alustavan julkaisuaikataulun aina muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin.
Yhteenveto sisältöstrategiasta
- Mieti ensimmäisenä, mitä haluat liiketoiminnallisesti saavuttaa aikavälillä x. Pohdi sen pohjalta, millaisia sisältömarkkinoinnin tavoitteita yritykselläsi voisi olla ja miten sisältömarkkinointi saadaan palvelemaan yrityksesi tavoitteita.
- Määritä selkeät ja mitattavat tavoitteet ja se, kuinka edistystä seurataan käytännössä.
- Mieti, miten brändisi unelma-asiakkaat saadaan huomaamaan yrityksesi sisältömarkkinointi eri alustoilla ja miksi he haluaisivat seurata yrityksesi sisältömarkkinointia. Mistä liiketoimintaasi, tuotteisiisi tai palveluihisi liittyvistä aiheista he ovat erityisen kiinnostuneita ja haluavat tietää lisää? Miten voit opettaa heitä, viihdyttää heitä ja ohjata heitä lähemmäs ostopäätöstä?
- Mieti toisaalta myös se, mitä asiakkaasi pelkäävät tai mistä heillä voi olla ennakkoluuloja. Millaisia ostamisen esteitä asiakkaillasi saattaa olla?
- Valitse sisältömarkkinointiin selkeät ja riittävän tarkoin rajatut pääteemat, jotka ovat unelma-asiakkaillesi kiinnostavia, sekä tukevat liiketoiminnallisia tavoitteitasi. Jalosta pääteemoista valmiita sisältöideoita eri alustoille.
- Tee sisältöaiheiden ideoinnin jälkeen aina vähintään muutamaksi kuukaudeksi kerralla valmis julkaisuaikataulu eri sisällöille eri sisältökanavissa.
Vaihe 3: Noudata strategiaa & analysoi tuloksia säännöllisesti
Brändistrategian ja sisältöstrategian muodostamisen jälkeen oli aika alkaa toteuttaa brändistrategiaa ja sisältöstrategiaa käytännössä. En aina pystynyt täysin toteuttamaan kaikkia suunnittelemiani sisältöjä siinä aikataulussa kuin alustavasti olin suunnitellut. Huolehdin kuitenkin, että brändini sisällöt olivat aina johdonmukaisesti brändiini sopivia. Noudatin sisältöstrategian pohjalta laatimaani julkaisusuunnitelmaa eri alustoilla pääpiirteittäin ja huolehdin, että uusia sisältöjä julkaistiin riittävän säännöllisesti.
Arkeni oli kiireistä, sillä opiskelin päätoimisesti ammattikorkeakoulussa ja tein myös osa-aikaista palkkatyötä opintojen ja oman ruokasisältöbrändini tunnettuuden kehittämisen ohella. Minulla ei ollut aikaa kehittää sisältöbrändini tunnettuutta ja toteuttaa sisältömarkkinointia 24/7. Tämän takia en aina täysin pystynyt noudattamaan laatimaani julkaisusuunnitelmaa. Pidin kuitenkin ehdottoman tarkasti kiinni siitä, että tarkastelin aina 3-4 kuukauden välein sisältömarkkinoinnin tuottamaa analytiikkaa eri alustoilla.
Sisältömarkkinoinnilla on myönteinen vaikutus yleisöön vain, jos aiheet todella puhuttelevat yleisön tarpeita, kiinnostuksenkohteita, unelmia, ongelmakohtia ja kipupisteitä. Analytiikka kertoo sinulle kaunistelematta, millaisia videoita yleisösi todella on katsonut, millaiset sisältöaiheet ovat saaneet yleisön kiinnostumaan asiastasi eniten, millaisia blogiartikkeleita yleisösi haluaa lukea ja millaiset somesisällöt ovat saaneet yleisön lukemaan postauksen alusta loppuun tai katsomaan videon loppuun saakka.
Analytiikka tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittää sisältömarkkinointia palvelemaan kohderyhmää aiempaa paremmin ja tarvittaessa myös muokata sisältöstrategiaa. Sisältöstrategiaa kannattaa muokata ja päivittää, jos huomaat, että yleisösi on ollut kiinnostunut erityisesti tietyistä aiheista, mutta joistakin sisältöaiheista ei juuri lainkaan. Analytiikka antaa sinulle myös selkeitä vihjeitä siitä, mitkä sisältömarkkinoinnin kanavat ovat olleet yrityksellesi tuloksellisimpia.
Vaikka olet varmasti kiireinen, älä unohda tarkastella yrityksesi sisältömarkkinoinnin analytiikkaa vähintään 3-4 kertaa vuodessa! Muuten et voi mitenkään tietää, toimiiko sisältömarkkinointisi toivotulla tavalla, mikä yleisöäsi puhuttelee aidosti tai miten sinun kannattaa kehittää yrityksesi sisältömarkkinointia.
Yhteenveto strategian toteuttamisesta käytännössä:
- Tee ja julkaise vain brändiisi johdonmukaisesti sopivaa sisältöä, joka täyttää yrityksesi brändilupausta ja liittyy oleellisesti yritystoimintaasi.
- Pyri noudattamaan sisältöstrategian yhteydessä toteutettua julkaisusuunnitelmaa. Ei haittaa, vaikket pysyisi täysin julkaisuaikataulussa, mutta huolehdi, että yrityksesi sisältömarkkinointi on riittävän säännöllistä sisältömarkkinointiin valituilla alustoilla.
- Älä unohda tarkastella sisältömarkkinoinnin tuottamaa dataa ja analytiikkaa eri alustoilla 3-4 kuukauden välein.
- Päivitä tarvittaessa sisältöstrategiaa vastaamaan paremmin kohdeyleisösi kiinnostuksenkohteita ja pyri jatkuvasti parempaan asiakasymmärrykseen sisältömarkkinoinnissa. Kehitä tekemistäsi sen pohjalta, mitä analytiikka kertoo sinulle.
Millaisia tuloksia sain nollasta aloittaneelle brändille vuodessa noudattamalla vaiheita 1-3?
Maaliskuussa 2023, vain hieman yli vuosi verkkosivustoni avaamisen jälkeen blogi keräsi jo yli 2000-lukijaa kuukaudessa. Instagrammissa brändillä oli yli 600 seuraajaa ja tili tavoitti kuukausittain 1700-2000 instagram käyttäjää. Facebookissa brändin reels videot saivat keskimäärin 4000-5000 näyttökertaa jokainen. Ylitin kirkkaasti alussa asettamani tavoitteen siitä, että vuodessa brändini sisältöjä lukisi ja katsoisi 1000 ihmistä kuukausittain.
Kilpailin näkyvyydestä ja klikkauksista satoja muita ruokablogeja, isoja ruokasivustoja ja tunnettuja brändejä vastaan, joilla on suuri markkinointibudjetti. Silti sain silti houkuteltua oman brändini verkkosivuille nollabudjetilla yhdessä vuodessa kuukausittain tuhansia kävijöitä ja somessakin sisältöni tavoittivat useita tuhansia ihmisiä.
En sano sinulle, että se oli kaiken aikaa helppoa tai ettei se vaatinut työtä. Laadukkaasti tehty sisältömarkkinointi vie aikaasi jonkin verran ja vaatii sinulta sitoutumista. Tarvitset myös vahvan ja selkeän brändin erottuaksesi kaikkien muiden joukosta ja ollaksesi mielenkiintoinen kohdeyleisöllesi. Ilman kirkkaasti erottuvia kilpailuetuja ja brändilupausta yrityksesi sisällöt ovat vain huomaamaton pisara meressä.
Asiakkaidesi täytyy hahmottaa kirkkaasti, miksi heidän kannattaa olla kiinnostuneita juuri sinun yrityksestäsi ja sinun sisällöistäsi, jotta saat heidän huomionsa. Sinun tulee ymmärtää, millaisia ongelmia ja kipupisteitä asiakkaillasi on, mitä he toivovat ja tavoittelevat ja miten voit kertoa tarjoamistasi ratkaisuista asiakkaita kiinnostavalla tavalla, puhutellen heidän motiivejaan.
Yhteenveto siitä, miten teet vaikuttavaa sisältömarkkinointia
Vahva ja joukosta erottuva brändi, jonka lupaus on unelma-asiakkaillesi houkutteleva, herättää kohdeyleisösi mielenkiinnon ja saa heidät pysähtymään brändisi sisältöjen pariin. Sisältöstrategia pitää huolen siitä, että sisältömarkkinointisi on strateginen kokonaisuus, joka palvelee sekä asiakkaitasi ja heidän intressejään, mutta myös sinun tavoitteitasi. Sisältöstrategia antaa myös selkeät raamit sille, kenelle ja miksi teet sisältöjä, millaista sisältöä teet missäkin kanavassa ja mistä aihealueista julkaiset sisältöä.
Sisältöstrategia ja strategian pohjalta laadittu julkaisusuunnitelma tarjoavat avaimet siihen, että et väsy jatkuvaan sisältöjen ideointiin, sisällöntuotannossa pysyy selkeä fokus, eikä sinulla mene jatkuvasti kohtuuttoman paljon aikaa sisältömarkkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen.
Suunnitelmallisesti ja laadukkaasti toteutettu hakukoneoptimointi tuo ilmaiseksi verkkosivuillesi joka kuukausi sadoista tuhansiin kävijöitä, jotka ovat kiinnostuneita juuri siitä, mitä sinä myyt tai siitä, mitä sanottavaa sinulla on. Haluatko oppia, miten kirjoitat hakukoneoptimoitua sisältöä, jolla voit saada yrityksesi verkkosivuille kuukausittain sadoista tuhansiin potentiaalisia asiakkaita? Lue seuraavaksi: Miten teet verkkosivujen sisällön hakukoneoptimoinnin?
Kiitos, että luit tämän blogiartikkelin!
Mikäli pidit tästä artikkelista tai uskot, että muidenkin kannattaisi lukea tämä, saa tekstin ehdottomasti jakaa myös kollegoille!
Jos koet, että yritykseltäsi puuttuu resurssit toteuttaa brändistrategia, jolla saadaan unelma-asiakkaiden huomio tai yrityksesi ei tällä hetkellä saa sisältömarkkinoinnilla selkeitä ja mitattavia tuloksia ja haluat keskustella siitä kanssani, varaa tapaaminen. Tapaaminen on sinulle maksuton, eikä se sido sinua mihinkään!
Artikkelin lähteet:
Seuraajien engagement rate eri sisältöalustoilla 2024: Clearvoice.com
Mitä Internetissä tapahtuu yhdessä minuutissa: LocaliQ
Paljonko vuonna 2024 julkaistaan blogisisältöjä: Truelist