Tarinani

Sisaltostrategia on tuloksellisen sisaltomarkkinoinnin perusta.

Hienoa, että olet löytänyt verkkosivuilleni. Tällä sivulla kerron sinulle hieman itsestäni ja siitä, miten ja miksi minusta tuli yrittäjä. Missioni on auttaa sinua toteuttamaan vaikuttavaa ja tuloksellista sisältömarkkinointia, joka kasvattaa yrityksesi liikevaihtoa.

Yritykseni on olemassa, koska haluan auttaa sinua kertomaan oman tarinasi vaikuttavasti ja autenttisesti, yleisöäsi puhuttelevalla tavalla. Sisältömarkkinoinnin ammattilaisena olen löytänyt itselleni uran, jolla saan antaa parastani ja koen tekeväni merkityksellistä työtä.

Tein pitkään töitä, joita en kokenut lainkaan merkityksellisiksi. Olen kiitollinen siitä, että nyt voin työssäni aidosti olla avuksi toisille ja tehdä töitä vahvuuksistani käsin.

Vääränlaiset vahvuudet

Nuorena aikuisena olin eksyksissä itseni kanssa, sillä oma persoonallisuuteni, parhaat vahvuuteni ja aidot kiinnostuksenkohteeni olivat täysin erilaisia kuin ne ominaisuudet, joita yleisesti arvostettiin ympärilläni. Muistan lapsena toivoneeni syntymäpäivälahjaksi värikyniä ja piirustuslehtiötä, mutta sain sen sijaan vain matematiikan ja kemian kirjoja.

Opin jo varhain, että luovuus, visuaalisuus ja rakkaus tarinoihin on hyödytöntä. Minun haluttiin sen sijaan olevan matemaattinen, analyyttinen, looginen, reipas ja suorittavan asioita. Opin jo varhain lapsuudessani olemaan reipas ja aikaansaava, sekä arvostamaan toisenlaisia vahvuuksia kuin omani olivat. Opin mukautumaan siihen, mitä minulta odotettiin sen sijaan, että olisin ollut aidosti oma itseni tai tehnyt sellaisia asioita, joista todella pidin.

Opin ajattelemaan, että kiinnostuksenkohteeni ja luontaiset vahvuuteni ovat hyödyttömiä, eikä luovalla työllä elä. Elin yli vuosikymmenen uskoen, ettei minun kannata hakeutua luovaan työhön tai sellaisille aloille, jotka minua todella kiinnostavat. Päädyin pitkälle ja kiviselle tielle, jolla samaan aikaan pakoilin itseäni ja koitin löytää paikkaani maailmassa.  

Suorittamista väärillä urilla

Valmistuin 18-vuotiaana ravintolakokiksi keväällä 2008, mutta tiesin jo valmistuessani, ettei ala ollut lainkaan minua varten. Muutin pois kotoa 19-vuotiaana ja päädyin alalle töihin olosuhteiden pakosta.

2008–2019 välisenä aikana hain työn ohella korkeakouluihin neljänä vuonna, mutta en saanut opiskelupaikkaa korkeakoulusta. Olin lopulta vuonna 2020 opiskellut neljä erilaista ammattipätevyyttä ja suorittanut lukion hyvillä arvosanoilla. Olin näiden ohella ollut jatkuvasti matalapalkka-aloilla fyysisesti raskaissa pätkätöissä ja koittanut löytää omaa paikkaani työelämässä tuloksetta. Vuoden 2020 alussa päädyin takaisin ensimmäiseen ammattiini, ravitsemisalalle, väsyttyäni päivittäistavarakaupoissa työskentelyyn.

Maaliskuussa 2020 koronapandemian rantautuessa Suomeen, minun oli pakko miettiä, mitä teen seuraavaksi. Olin täysin uupunut työskentelyyn ravitsemisalalla sekä kaupan-alan pätkätöissä. Neljällä suorittamallani ammatillisella pätevyydellä en kuitenkaan vuosien mittaan ollut saanut mitään muuta työtä, kuin näitä. Pandemian vuoksi alkoi näyttää siltä, ettei sen hetkinen työni keittiössä välttämättä jatkuisi enää kovin kauaa, eikä ravitsemisala muutenkaan työllistäisi enää.

En myöskään halunnut enää palata päivittäistavarakauppoihin. Päätin vielä kerran hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun, sillä lukion todistuksella hakeminen oli helppoa. Minusta tuli lopulta syksyllä 2020 AMK-opiskelija.

Uupumuksen kautta kohti unelmia

Syksyllä 2020 minulla oli 30h/vko työsopimus laitoskeittiötoiminnan vastaavana emäntänä ja opiskelin päätoimisesti ammattikorkeakoulussa. Asuin puolison ja kahden suloisen lemmikkikissan kanssa kivassa omistusasunnossa ja ulospäin kaikki näytti olevan mallillaan.

Sisäisesti minulla oli suunta täysin hukassa ja olin väsynyt siihen, että koko ajan oli kiire johonkin tai kiire saada tehtyä jotakin. En kuitenkaan enää ollut varma, mitä kohti ponnistelin tai miksi. En kokenut elämääni kovin merkitykselliseksi, vaikka kalenteri oli aamusta iltaan täynnä. Työni laitoskeittiössä oli kiireistä ja suorituskeskeistä. Minulla oli yksin valtavasti vastuuta töissä ja tein viitenä päivänä viikossa 6–8 tuntia kiireistä työtä ilman taukoja laitoskeittiötoiminnan vastaavana emäntänä.

Töiden jälkeen kiirehdin kotiin opiskelemaan. Tenttejä, tentteihin valmistautumista, ryhmätyöpalavereja, luentoja ja raporttien kirjoittamista myöhäiseen iltaan asti. Olin jatkuvasti väsynyt ja itkuinen.

Kolmekymmentä viikkotuntia inhoamassani työssä samaan aikaan täysipäiväisen AMK-opiskelun kanssa johti puolessa vuodessa uupumukseen. Uupumus pakotti minut aidosti kohtaamaan oman itseni ja huomaamaan, että olin tietoisesti työntänyt syrjään aidot kiinnostuksenkohteeni ja vahvuuteni. Olin vain keskittynyt pärjäämään jotenkin ja suorittamaan asioita.

Annoin uupumuksen pahimman vaiheen väistyessä itselleni luvan unelmoida uudelleen ja muodostaa yhteyden sisimpääni. Annoin itselleni luvan kokeilla, menestyisinkö jos toteuttaisin jotain sellaista, mihin ryhdyn omien vahvuuksieni ja kiinnostuksenkohteideni kautta.

Vuoden 2021 alussa olin uupunut elämään, jossa olin joku muu kuin oma itseni. Olin kyllästynyt siihen, että suoritin elämää ja mukauduin sellaiseksi ihmiseksi, jonka ajattelin olevan toivotunlainen.

Kesällä 2021, uupumuksen hellittäessä hieman, otin viimein ensimmäiset varovaiset askeleet kohti luovaa työtä sisältömarkkinoinnin ammattilaisena. Olin jo muutamia vuosia salaa haaveillut urasta luovalla alalla ja kokenut vahvaa kiinnostusta sisältömarkkinointia kohtaan. Olin jopa opiskellut muutamia maksullisia sisältömarkkinoinnin valmennuksia ja kursseja.

Varovaista unelmointia

Kesällä 2021 ostin domain osoitteen, rakensin yksinkertaisen verkkosivun ja aloin kirjoittaa harjoitusblogia, harjoittelin hakukoneoptimointia, tein markkinatutkimusta siitä, mikä yleisöäni todella kiinnostaa ja syvennyin brändien kehittämisen maailmaan. Opiskelin syvällisemmin sisältömarkkinointia ja harjoittelin brändin kehittämistä, ammattimaista sisältömarkkinointia ja hakukoneoptimointia kädet savessa neljä kuukautta.

Marraskuussa 2021 aloin viimein luoda ensimmäistä brändiäni, joka sai nimekseen ’Ruokaa puolessa tunnissa. ’ Tein brändilleni brändistrategian, jonka kirjasin brändikirjaan. Loin brändille toteuttamani markkinatutkimuksen pohjalta sisältöstrategian, toteutin ammattimaisemman verkkosivuston ja sitten aloin toteuttaa brändille sisältömarkkinointia suunnittelemani strategian mukaisesti.

’Ruokaa puolessa tunnissa’ brändin some aukesi yleisölle tammikuun alussa 2022 ja verkkosivusto avattiin yleisölle helmikuussa 2022. Minua jännitti avata verkkosivusto yleisölle ja mietin, saisiko brändini yleisöä.

Onnistuin yhdessä vuodessa täysipäiväisten opintojen ja osa-aikaisen palkkatyön ohella hankkimaan tyhjästä kehittämälleni ’Ruokaa puolessa tunnissa’ brändille tuhansien ihmisten yleisön sekä brändin verkkosivuilla että somessa täysin ilman mainosbudjettia. Nautin siitä, että sain sanoittaa blogiartikkeleita, ottaa valokuvia ja käsitellä niitä, luoda visuaalisia materiaaleja ja toteuttaa laadukkaita, kohdeyleisölle hyödyllisiä sisältöjä.

Luomani brändi ja sen sanoma saivat erittäin positiivisen vastaanoton. Yhä tälläkin hetkellä Ruokaa puolessa tunnissa blogin jutut keräävät lisää lukijoita kuukausittain, vaikken lähes vuoteen ole enää ehtinyt kirjoittaa uusia artikkeleita ruokasisältöbrändini verkkosivuille.

Vaikeuksien kautta voittoon

Uskallettuani vihdoin oikeasti ottaa askeleita haluamaani suuntaan, joka aidosti tuntuu juuri minulle sopivalta, kävi aivan päinvastoin kuin olin kuvitellut. Kehittämäni ruokasisältöbrändi menestyi kirkkaasti yli asettamieni odotusten. Ryhtyessäni projektiin en uskaltanut edes kuvitella, että luomani brändi ja sen sisällöt kiinnostaisivat tuhansia ihmisiä.

Olin vuosien mittaan alkanut uskoa, että ei minulla ole mitään erityistä annettavaa. Ajattelin, että luovuudestani ja kiinnostuksestani tarinoiden sanoittamiseen ei ole juuri mitään hyötyä. Äkisti tuhannet ihmiset kuitenkin katsoivat tekemiäni somevideoita, blogillani oli tuhansia lukijoita ja minulta toivottiin uusia sisältöjä jatkuvasti.

’Ruokaa puolessa tunnissa’ brändin vuodessa saavuttama suosio osoitti minulle, että voin menestyä toteuttaessani jotain, minkä koen omakseni. Brändini nopeasti kasvanut suosio osoitti myös maailmalle, että osaan asiani sisältömarkkinoinnin ammattilaisena. Saatoin esitellä analytiikkaa, joka osoitti että hallitsen hakukoneoptimoinnin, ymmärrän algoritmien toimintalogiikkaa ja ennen kaikkea pystyn toteuttamaan vaikuttavia sisältöjä, joita kohdeyleisö haluaa katsoa ja lukea.

Aloin Linkedinissä tuoda esille ajatuksiani sisältömarkkinoinnista, kertoa ’Ruokaa puolessa tunnissa’ brändin tarinaa ja etsiä sisältömarkkinointiin liittyviä töitä keväällä 2023. Tuolloin yritykset alkoivat lähestyä minua ja tiedustella, voisinko auttaa laskulla. Minusta tuli AMK-opintojeni ohella toukokuussa 2023 kevytyrittäjä, joka auttoi yrityksiä toteuttamaan vaikuttavaa ja tuloksellista sisältömarkkinointia ja saamaan näkyvyyttä ilman mainoseuroja.

Uusi ura, jolla autan suomalaisia pk-yrityksiä menestymään digitaalisessa liiketoimintaympäristössä

Amk-opintoni päättyivät joulukuussa 2023. Tammikuussa 2024 minusta tuli päätoiminen yrittäjä, joka auttaa yrityksiä menestymään modernin ja asiakaslähtöisesti toteutetun sisältömarkkinoinnin avulla.

Nyt uskon, että voin menestyä tekemällä töitä omien arvojeni mukaisesti ja omista vahvuuksistani käsin. Uskon, että ihminen voi menestyä ja olla aidosti onnellinen elämässään vain, jos elää autenttisesti oman näköistään elämää ja tekee työtä, jossa saa toimia omien arvojensa ja vahvuuksiensa mukaisesti.

Olen luova, visuaalinen ja sanavalmis tyyppi, jolla on vahva intohimo erottautuviin ja kiinnostaviin brändeihin, tarinoiden sanoittamiseen, ammattimaiseen sisältömarkkinointiin ja hakukoneoptimointiin.

2020-luvulla asiakkaille on yhä tärkeämpää tehdä ostopäätökset itsenäisesti, vertaillen vaihtoehtoja ja etsien tietoa hakukoneista sekä somesta. Gartnerin hiljattain toteuttaman tutkimuksen mukaan ostajat käyttävät ostoprosessissaan aikaa myyjien kanssa kommunikointiin enää 5 % ostoprosessiin kuluvasta ajasta. Mikäli tahdot saada osasi asiakkaiden huomiosta silloin kun he etsivät niitä tuotteita tai palveluita, joita tarjoat, sinun on oltava läsnä digitaalisessa maailmassa. Sinun on tarjottava asiakkaillesi vaikuttavaa sisältömarkkinointia, joka tarjoaa vastauksia asiakkaiden kysymyksiin, ohjaa heitä eteenpäin ostopolulla, opettaa heitä, viihdyttää heitä ja saa heidät muistamaan brändisi.

Kiitos, että luit tarinani!

Minulla meni kauan, että uskalsin omassa elämässäni tavoitella unelmiani ja uskoa itseeni. Haluan omalla osaamisellani auttaa yritystäsi menestymään paremmin.

Asiakaslähtöisesti toteutettu laadukas sisältömarkkinointi tekee vaikutuksen potentiaalisimpiin asiakkaisiisi.

Laadukas sisältömarkkinointi auttaa sinua kasvattamaan liiketoimintaa ja mahdollistaa sinulle lisää myyntiä, ilman että joudut tyrkyttämään tuotteitasi tai palveluitasi kenellekään, joka ei tahdo kuulla niistä.

Autan sinua vahvan ja kiinnostavan brändin rakentamisessa, vaikuttavassa ja tuloksellisessa sisältömarkkinoinnissa ja näkyvyyden saamisessa ilman mainoseuroja. Jos tahdot saada vinkkejä vaikuttavaan sisältömarkkinointiin, brändäykseen ja hakukoneoptimointiin, suosittelen lämpimästi, että verkostoidut kanssani Linkedinissä & otat seurantaan Vaikuttavaa Sisältöä blogin.

Ollaan yhteydessä!

-Tiina